Panimotuotteiden mainostaminen myymälöissä - miten se tehdään?

Oluen tuotannon ja panimoiden määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina - panimoiden määrä on Euroopassa on lähes kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa! Kasvusta puhutaan usein eräänlaisena trendi-ilmiönä, “olutbuumina”, jossa pienpanimo-oluiden suosio on kasvanut koko Euroopan laajuisesti.

Kasvun yhteydessä kuitenkin myös kilpailevien tuotteiden määrä on kasvanut ja pienpanimo-oluet eivät enää automaattisesti erotu kauppojen hyllyillä. Erottautuminen juomille varatussa hyllytilassa esimerkiksi hyllypuhujien sekä hintalistakorostajien avulla on entistä vaikeampaa ja panimoalan myymälämainonnassa tulisikin hyödyntää myös muita myymälöissä saatavilla olevia tiloja, pintoja ja näihin sopivia mainontaratkaisuja erottuakseen joukosta.

Beer4.jpg

Tila ja ilmiöt osana mainonnan suunnittelua

Myymälämainoskampanjoiden suunnittelussa kannattaa hyödyntää isoja teemoja, kuten ajankohtaista juhlaa (joulu) tai suurta yleisötapahtumaa (jalkapallon MM-kisat), jotka soveltuvat kyseisen maan tai markkina-alueen kulttuuriin ja käytäntöihin. Isot, moneen markkinaan soveltuvat teemat tekevät mainonnan suunnittelusta kustannustehokkaampaa kuin aluekohtaisten pienilmiöiden hyödyntäminen, kun jokaista kampanjaa ei tarvitse suunnitella alusta saakka erikseen.

Perinteisesti myymälämainoskampanjan suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon muun muassa seuraavia asioita:

  • Miten pitkästä kampanjasta on kyse?
  • Minkälainen kävijäliikenne mainospisteellä on?
  • Miten läheltä ihmiset kulkevat?
  • Mikä on mainosmateriaalien käyttötarkoitus?
  • Kuka asentaa mainosmateriaalit?
  • Tuleeko mainosmateriaalit saada vaivatta pois kampanjan päättymisen jälkeen?

On tärkeää hyödyntää myös juomia ympäröivä tila ja käyttää esimerkiksi kylmäkaapit ja –altaat sekä seinäpinnat tehokkaasti edukseen mainosten esittämisessä. Sen vuoksi tuotteita ympäröivät tilat tulisi ottaa huomioon jo mainosten suunnittelussa.

Mainonnan vastuullisuus

Panimoalan myymälämainontaa leimaa vahvasti toiminnan vastuullisuus. Virvoitusjuomapuolella nuorin kohderyhmä koostuu varhaisteineistä, kun taas energiajuomissa sekä alkoholia sisältävissä tuotteissa laki asettaa ikärajoitukset juomien ostamiselle ja ohjaa vahvasti myös mainontaa. Jokaisen myymälämainoskampanjan tulee täyttää myös kohdemarkkinanoiden jatkuvasti tiukentuvat normit.

Suomessa alkoholituotteiden promoaminen esimerkiksi arvontojen tai maistatusten avulla on kielletty. Tämän vuoksi brändin tai tuotteen ominaisuuksien korostamiseen ja viestimiseen täytyy keskittää uusilla innovatiivisilla tavoilla.

Mainontaa bittinä vai printtinä?

Erilaiset digitaaliset mainosratkaisut sekä mainonnan kohdentaminen analytiikan perusteella ovat pikkuhiljaa rantautumassa myös pitkään perinteiseen printteihin perustuneen myymälämainonnan puolelle. Perinteiset markkinointimateriaalit ovat kuitenkin myymälässä edelleen erittäin kustannustehokkaita ja siksi ne eivät tule korvautumaan täysin digitaalisilla ratkaisuilla. Tulevaisuudessa tulemme mitä todennäköisimmin näkemään yhä uudenlaisempia tapoja yhdistää printtiä ja digiä.

Haluatko lisätietoja?

Lataa ilmainen panimoalan myymälämainonnan oppaamme ja perehdy lisää siihen, mitä kaikkea panimoala voi hyödyntää tehdäkseen tehokkaamman vaikutuksen myymälöissä vastuullisesti!

brewery_cover_1_FI.jpg