Kun yritykset tehostavat toimintojaan ja hakevat kustannussäästöjä, harkitaan usein ensimmäiseksi tiettyjen toimintojen ulkoistamista, jotta yritys pystyy paremmin keskittymään omaan ydinosaamisalueeseen. Kun esimerkiksi mainoskampanjoiden aikaa vievä pohjatyö, kuten suunnittelu sekä tarjousten kysely ja hallinta ulkoistetaan osaavalle kumppanille, tehostaa se samalla yrityksen oman henkilöstön työaikaa ja tuo kustannussäästöjä. Lisäksi osaava kumppani voi tuoda oman erikoisosaamisensa avulla lisäarvoa yrityksen toimintaan ja sen kehittämiseen.
Print Management-yritykset (PM) auttavat yrityksiä säästämään kustannuksia tarjoamalla apua mm. kampanjoiden suunnitteluun, tuotantoon, varastointiin, toimituksiin ja raportointiin. Kysyimme Adare Internationalin asiakkuuspäällikkö Tiina Ollikaiselta, mitä brändien tulisi ottaa huomioon Print Management-kumppania valitessaan. Nämä viisi asiaa ovat:
1. Asiakkaan tarve
2. Vaaditut tulokset
3. Raportoinnin tarkkuus ja raportointijärjestelmä
4. Verkostot ja levinneisyys
5. Referenssit ja innovatiivisuus
1. ASIAKKAAN TARVE
Oli kyse sitten mistä tahansa yhteistyökumppanista, tulisi yhteistyön lähteä asiakkaan tarpeesta ja tuottaa hänelle myös lisäarvoa, toteaa Ollikainen. Erityisesti myymälämainonnassa on tärkeää, että sekä asiakas että Print Management-kumppani ovat perillä siitä, mihin ja millä tavalla mainokset tullaan kiinnittämään ja sijoittelemaan. Eri toimijoita kilpailuttaessaan, Print Management-kumppanin täytyy myös olla perillä siitä, arvostaako hänen asiakkaansa halpaa hintaa, nopeaa toimitusaikaa vai kokonaislaatua.
Kampanjoiden suunnittelu mainostoimistojen kanssa lähtee yleensä liikkeelle kampanjan visuaalisesta ilmeestä. Ennen tätä tulisi kuitenkin ottaa huomioon myymälätilan asettamat rajoitteet sekä käytettävä mainosmateriaali. Monesti PM-yrityksen edustaja istuukin kampanjoiden suunnittelupalavereissa yhdessä asiakasyrityksen sekä heidän käyttämän mainostoimiston kanssa, jotta jokainen osapuoli osaa ottaa huomioon mm. kampanjan rajoitteet sekä usein tiukan aikataulun.
Suunnitelleessaan kampanjoita PM-kumppanin kanssa, asiakkailla on yleensä mielessään jokin idea tai sitten jo tarkempi suunnitelma kampanjan toteuttamiseksi. PM-kumppanin tehtävänä onkin käydä kampanjan tarkemmat speksit läpi asiakkaan kanssa:
- Mihin kampanja pystytetään (tila, paikka, pinta)?
- Kuka pystyttää/asentaa kampanjan (esim. myymälähenkilökunta vai vähittäiskauppias)?
- Mikä on kampanjan tarkoitus (tavoitteet, kesto)?
Keskustelun perusteella, PM-kumppani ehdottaa käyttötarkoitukseen sopivaa materiaalia, kilpailuttaa toimittajat sekä valitsee näistä sopivimman vaihtoehdon asiakkaalle tai ehdottaa kokonaan toista vaihtoehtoa kampanjan toteuttamiseksi.
Kampanjoiden suunnittelussa tulee ottaa tietysti huomioon myös kenttätyöntekijöiden tarpeet. Hyvin usein asiakkaat pyytävätkin helposti kasattavia, asennettavia ja poistettavia kampanjamateriaaleja säästääkseen paitsi varastotilaa, myös myymälähenkilökunnan tai tuote-esittelijän aikaa.
2. VAADITUT TULOKSET
Print Mangement-kumppani hankitaan tuomaan kustannussäästöjä asiakkaalle. Jo sopimusvaiheessa kummankin osapuolen olisi hyvä kirjata ylös, mitkä ovat yhteistyöprojektin tavoitteet ja millä aikavälillä nämä halutaan saavuttaa.
Monet nykypäivän yritykset hakevat kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joiden hyödyt eivät välttämättä näy heti, vaan ne alkavat näkyä kustannusten laskuna vasta myöhemmin. Osa taas haluaa lyhyen aikavälin hyötyjä, kuten tehokkaita ja paljon huomioarvoa saavia mainoskampanjoita mahdollisimman vähällä rahalla. Näiden toiveiden ja tavoitteiden toteuttamiseksi PM-yritys tarvitsee laajoja verkostoja sekä näkemystä ja kokemusta erilaisilta markkinoilta.
Asiakkaan tulisi myös pystyä luottamaan siihen, että PM-kumppanin ehdotukset esimerkiksi materiaalivalintojen suhteen todella toimivat ja tuovat pitkällä aikavälillä säästöjä, vaikka niiden yksikköhinta olisikin tavallisesti käytössä ollutta materiaalia suurempi. Ollikaisen mukaan myös PM-kumppanin täytyy uskaltaa ehdottaa toista materiaalia tilalle, jos asiakkaan haluama materiaali ei jostain syystä sovi ollenkaan kampanjan käyttötarkoituksiin tai se on kokonaiskustannuksiltaan huomattavasti toista materiaalia suurempi.
3. RAPORTOINNIN TARKKUUS JA RAPORTOINTIJÄRJESTELMÄ
Jokaista mainoskampanjaa ja sen tuomia tuloksia tulisi kyetä nykypäivänä mittamaan mahdollisimman tarkasti. Mittaamisessa oleellista on myös tiedon raportoitavuus. Tässä korostuu PM-kumppanin käyttämä raportointijärjestelmä ja analytiikka. Millä tasolla ja tarkkuudella tietoa halutaan saada ja miten helppolukuista tieto on?
Toimintoja tehostaakseen ja kustannussäästöjä saadakseen, asiakasyrityksen on pystyttävä seuraamaan, miten erilaiset kampanjat toimivat ja pyrkiä tehostamaan ja muokkaamaan toimimattomia, myös tarvittaessa kesken kampanjan.
4. VERKOSTOT JA LEVINNEISYYS
Jokaisella markkinalla on omat ominaispiirteensä ja se, mikä toimii toisella markkinalla, ei välttämättä toimi alkuunkaan toisella. Erityisesti kansainvälisten brändien tulisikin ottaa huomioon Print Management-yrityksen levinneisyys ja asiantuntemus eri markkinoilta kumppania valitessaan.
Brändien tulisi myös pystyä palvelemaan asiakkaitaan sekä kansainvälisesti että paikallisesti. Tällaisessa tilanteessa merkittävää lisäarvoa asiakkaalle tuo se, jos PM-kumppanilla on resursseja toimia paikallisesti myös muissa maissa.
5. REFERENSSIT JA INNOVATIIVISUUS
Print Management-kumppanin tulisi pystyä myös tuomaan asiakkailleen uusia ideoita mainoskampanjoiden suunnitteluun. Siksi PM-kumppanin verkostot ovat tärkeässä asemassa erityisesti uusien ratkaisujen tuomiseksi printtimainosalalle, jossa lähes jokainen idea on jo kertaalleen keksitty. PM-yritys voi lähestyä yhteistyökumppaneitaan kyselläkseen uusien ideoiden tai esimerkiksi tietyillä markkina-alueilla hyvin toimineiden ratkaisujen perään.
Asiakasyrityksen tulisi myös tarkistaa potentiaalisen PM-kumppanin asiakasreferenssit varmistuakseen siitä, onko juuri kyseisellä toimijalla riittävää asiantuntemusta asiakkaan ongelmien ja pullonkaulojen tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi.
HALUATKO LISÄTIETOJA?
Lataa maksuton oppaamme ”Kuusi vinkkiä onnistuneeseen myymälämainontaan” saadaksesi lisätietoja ja vinkkejä tehokkaaseen myymälämainontaan.